@yksityistalli.bennec
Tummanruskeahiuksinen mies käänsi autonsa, joka muuten kuulosti siltä, että voisi luovuttaa minä hetkenä hyvänsä - minkäs sille voi, että kaikki vähäisetkin rahat piti laittaa hevosiin? - taas, nyt jo hieman tutumman, tilan pihaan ja ajoi parkkiin. Connor sulki hieman liian kovaa pauhaavan radion, nappasi kypärän käteensä tarkistaen, että molemmat hanskat olivat sen sisällä ja astui ulos autosta.Pälyiltyään hetken ympärilleen (ja todettuaan, että piha oli autio ihmisistä) hän jatkoi matkaansa kohti tallia. Connor oli tullut testaamaan toistakin hevosta, jota Oliver oli hänelle suositellut. Ilmeisesti jonkin sortin kauhukakara, joka taisi kantaa nimeä Mona. Näistä "kauhukakaroista" mieheltä löytyi enemmänkin kokemusta, kiitos edellisen työpaikan. (Tällä hetkellä Connor oli niinkin kiinnostavassa työpaikassa, kuin kaupan kassalla. Mieshän siis vältteli mielellään ihmisten kanssa puhumista, joten miksei olisi hyvä idea mennä töihin asiakaspalveluun?)
Päästyään talliin hän pysähtyi hetkeksi - vieläkään näkemättä ketään. Hetken mietittyään mies pääsi yhteen lopputulokseen ja lähti kulkemaan käytävää pitkin lukien karsinoiden ovissa olevia nimikylttejä. Kauaa Connorin ei sitä tarvinnut tehdä, sillä Monan karsina löytyi yllättävän nopeasti. Siellä seisova mustanruunikko kääntyi ja alkoi tutkia karsinansa edessä seisovaa miestä varovaisesti. Mona puhalsi sieraimistaan lämmitä ilmaa Connorin avonaiselle kämmennelle ja tutkaili sitä hetken, pian kuitenkin jokin kiinnitti sen huomion ja hevonen nosti päätään aavistuksen, kääntäen korvansa tiukasti eteenpäin. Mies käänähti katsomaan samaan suuntaan, kuin tamma. Käytävää pitkin häntä kohti asteli punertavahiuksinen mies, jota Connor olisi veikannut suunnilleen ikäisekseen.
"Sä oot tullu testailemaan Monaa? Oliver ei nyt päässyt tulemaan, mutta lähetti mut tsekkaamaan, että löydät oikeen hepan. Se tulee kyllä varmaan vilkasemaan teidän menoa", mies sanoi ja hymyili iloisella tavalla, joka sai Connorin näyttävän suorastaan masentavalta seistessään miehen vieressä. "Joo, sehän on tää, vai?", Connor vastasi, koittaen peittää innostuksensa puutteen puhua uusille ihmisille. "Joo se se on. Sille ei tunnu jostain kumman syystä olevan kauheaa tungosta ratsastajien ja hoitajien suhteen", edelleen tuntematon mies sanoi ja virnisti pienesti. "Ainiin, oon muuten Lucas. Lucas Cohen", hän esittäytyi. "Connor Martinez", Connor vastasi lyhyesti. "Ootko sä ihan täältäpäin vai? Tosta sun sukunimestä vaan mietin", Lucas kysyi, vaikkakin mies epäili, että se ei johtunut vain nimestä. Hänkun istui täällä paremmin ulkomaalaisen kuin paikallisen muottiin ulkonäöltään. "Äidillä on sukujuuria Espanjassa, sieltä varmaan tullut", mies vastasi - mahdollisimman lyhyesti, niinkuin aina. Lucas nyökkäsi. "Mä heitän parit hevoset pihalle, voit alkaa laittaa Monaa kuntoon", hän selosti ja lähti jonkun muun karsinalle.
Connor asteli satulahuoneeseen, joutuen jälleen etsimään hevosen tavaroita hetken, ennekuin sai silmiinsä Monan nimen. Napattuaan ne mukaansa ja palattuaan karsinalle, mies päätti kokeilla miten tamman hoito sujuisi karsinassa. Hän otti sopivalta tuntuvan harjan käteensä ja astui sisälle karsinaan, antaen hevosen ensin haistaa harjaa. Mona ei edes yrittänyt pyöriä karsinassa, vaikka ei ollutkaan kiinni. Se vain seisoi paikallaan Connorin harjatessa sitä. "Et sä tässä ainakaan vaikuta kovin vaikeelta hevoselta", mies mutisi lähinnä itsekseen.
Juurikun Connor oli saanut hevosen harjattua, kaviot putsattua ja oli kantanut satulan karsinan puolelle, Lucas palasi takaisin. Hän oli ilmeisesti saanut hevoset vietyä pihalle. Punahiuksinen mies parkkeerasi itsensä karsinan ovelle ja nojasi siihen, nojaten itse toiseen käteensä, tukien kyynerpään karsinan ovelle. Connor huomasi, että toinen tuntui kiinnittävän vasta nyt enemmän huomiota hänen kasvoihinsa, mikä sai hänet aavistuksen kiusalliseksi, sillä hän ei tiennyt olisiko katsonut toista vai ei. "Mistä toi on tullut?" hän kysyi, viitaten selvästi arpeen tummahiuksisen miehen kasvoilla. Usein ihmiset odottivat jotain "coolimpaa", mutta todellisuus oli hieman säälittävämpi: "Nuori estehevosenalku vetäs liinat kiinni sarjan toisella osalla ja lensin estetolppaa ja kannatinta päin. Ei ollu kaukana et olis lähteny näkö tästä silmästä."
Connor nosti satulan Monan selkään ja asetteli sen oikealle paikalle. Saatuaan vyön kiinni, hän sanoi Lucakselle: "Viittisitkö heittää ne suitset siitä ovenpielestä?" Ehkä punapää ei ollutkaan niin pahaa juttuseuraa. Mies nyökkäsi ja ojensi suitset hänelle. Saatuaan nekin hevoselle, hän astui ulos karsinasta ja tarttui kypäräänsä. Connor noukki hanskat ulos siitä, siirsi sormellaan pari aavistuksen kiharalla olevaa, itsepäistä hiussuortuvaa pois kasvoiltaan, tuoden toisenkin tummanruskean silmän paremmin esille ja asetteli kypärän päähänsä. Vielä ennen nahkaisen leukaremmin kiinnilaittoa Connor veti hanskat käsiinsä. Ilmasto muistutti vielä tänäänkin enemmän kesää kuin talvea, joten hän oli varautunut valkoisella t-paidalla (eikä mustalla pitkähihaisella niinkuin viimeksi), joka korosti miehen helposti ruskettuvaa ihoa. Ehkäpä senkin hän oli saanut äitinsä espanjalaisista geeneistä.
Connor avasi karsinan ovea enemmän ja talutti Monan käytävälle. Hän kuitenkin kääntyi vielä katsomaan Lucasta, mutta hän ehti vastata ennekuin mies ehti edes kysyä: "Mennään kentälle tänään." Kuultuaan toisen sanat Connor lähti taluttamaan Monaa kentälle, meinaten vain kerran matkan aikana lähteä väärään suuntaan.
Kentällä hän kiristi vyötä parilla reiällä ja kapusi tamman kyytiin - tai yritti kiivetä. Mona tuntui olevan hieman erimieltä ja lähti pyörimään ympyrää Connorin pomppiessa yhdellä jalalla. Lopulta mies ponnisti ja pääsi hevosen kyytiin sen edelleen pyöriessä. Selästä käsin hän onnistui pysäyttää Mona niin, että se jäi paikalleen. Säädettyään jalustimet sopiviksi Connor alkoi kävellä alkukäyntejä. "Onnea vaan sen kanssa", Lucas huikkasi kentän laidalta. Connor vain vilkaisi tätä, jopa kevyt hymy huulillaan. Mona tuntui miehestä hyvin pieneltä, sillä suhteellisen pitkänä hän oli tottunut ratsastamaan kouluhevosilla, jotka olivat yleensä yli 175cm tai ainakin vähintään 170cm korkeita.
Jo alkukäyntien aikana Oliverkin löysi tiensä kentän laidalle. Alun jälkeen tamma ei, ainakaan vielä, ollut esittänyt sen suurempia vastalauseita. Pian mies keräsi ohjat paremmin käsiinsä ja alkoi työstää Monaa käynnissä. "Se on tosiaan ehkä vähän enemmän estehevonen, ainakin se on sillä puolella korkeammalla tasolla", Oliver sanoi Connorille, kun tämä ratsasti ohi. Käynnissä ja ravissa työskentely sujui yllättävän hyvin. Mitä nyt vähän joku kulma aina välillä oli turhan pelottava ja vähän oli hakemista nappuloiden löytämisessä, mutta vain paikoitellen. Connor teki simppeleitä tehtäviä: siirtymisiä, peruutuksia, sulkutaivutuksia ja loivia väistöjä.
"Kun alat ottaa laukkaa, suosittelen aika pieniä apuja", toinen miehistä sanoi kentän laidalta. Lucaskin oli jäänyt Oliverin seuraksi katsomaan ratsukon menoa. Connor nyökkäsi ja alkoi valmistella laukannostoa seuraavan kulman jälkeen. Mies antoi avun istunnalla ja avitti pienesti pohkeilla. Sekin oli ilmeisesti turhan paljon, sillä Mona otti ihmeellisen syöksyn laukkaan ja lähti kiitämään matalana uraa pitkin. Connor ei ollut varautunut tälläiseen lähtöön ja valahti lähemmäs hevosen toista kylkeä, samalla kun hänen jalkansa lipesivät jalustimista. Tamma ei kuitenkaan ilmeisesti aikonut kauaa jatkaa laukkaa, sillä se pysähtyi kääntymällä uralta tiukassa 90 asteen kulmassa. Tähän ei enää Connorinkaan tasapaino pystynyt, vaikka hyvin tuo olikin tähän asti kyydissä roikkunut. Mies paiskautui hiekkaan kylki edellä, saaden sitä jotenkin suuhunsakkin.
Vääntäytyessään ylös maantastalta, hän kuuli Oliverin kävelevän kentän laidalta. (Olettaen, että se oli Oliver, sillä Lucas oli vielä tämän näköpiirissä) "Toi alkaa olla jo Monan bravuuri, sitä ei voi oikein aavistaa, vaikka antais miten pienet avut tahansa. Eikai muuten sattunu?", mies kysyi napaten paikallaan steppaavan tamman tyynesti kiinni. Connor tyytyi vain pudistamaan päätään. Hän pyyhki hiekkaa vaatteistaan, sylkäisi kentän reunalle saadakseen hiekan pois suustaan ja nousi takaisin Monan kyytiin. Mies ei ollut pudonnut yllättävään pitkään aikaan, viime kerrasta taisi olla jopa yli kaksi kuukautta. "Tää on vähän tällästä näitten nuorten ja vaikeempien hevosten kanssa", Connor totesi ja antoi pienen virneen levitä kasvoilleen. Nyt selkäännousussa ei ollut ongelmia, Oliverin pitäessä tammasta kiinni.
Mies ohjasi tamman takaisin uralle, uuteen yritykseen. Nyt hän osasi jo vähän varautua ja käänsi hevosen heti pienelle voltille niin, että sen oli mahdotonta lähteä rynnimään. Vasta, kun Mona laukkasi rauhallista, hyvää laukkaa, Connor ohjasi sen uralle. Onnistuneen laukkapätkän jälkeen mies alkoi loppuverkata hevosta.
"Noh miltäs se tuntu?" Oliver kysäisi, kun Connor antoi Monan kävellä pitkin ohjin. "Ihan mun tyyppinen, just sopivasti haastetta ja tekemistä. Ehkä mä lähin pääsääntösesti hakemaan osaavampaa kouluhevosta noiden nuorten jälkeen, mutta ehkä mäkin osaisin tätä viedä vähän eteenpäinkin tai kuka tietää jos innostuisin esteratsastuksesta. Kyllä mä tän mielelläni ottaisin vuokrikseks/(hoitohepaks? :D)", mies totesi ja ohjasi tamman kentän keskelle, hypäten alas selästä.
Tallissa, kun Connor oli saanut satulan ja suitset pois ja oli harjaamassa Monaa, Lucas ilmestyi taas karsinan ovelle. "Unohdin sanoa, mutta voit varmaan vähän huuhdella sitä viileellä vedellä, oli niin kuuma. Mä voin kans heittää nää jo", hän sanoi ja otti Monan kamat kantoon. Connor vilkaisi toista kiitollisella katseella. Hän pujotti riimun tumman hevosen päähän ja talutti sen pesarille. Siellä mies otti letkun käteensä ja avasi hanan. Kun vesi oli sopivan viileää, hän alkoi varovasti huuhdella hevosta, erityisesti selän ja mahan alueelta, joka oli eniten hionnut. Mona vähän liikutteli korviaan, mutta hyväksyi kohtalonsa, jopa vähän nauttien siitä. Vielä ennen lähtöään Connor palautti hevosen karsinaan.