Ronnie & Essi
Ensimmäinen hoitokerta
21.1.2018 Tarinassa on 1 117 sanaa
Ronnie the linstaaja on vauhdissa taas – tällä kertaa ihan vakituisen hoitohevosen takia. Tai, noh, ponihan Essi on, mutta kuitenkin. Hakemukseni pienen mustan risteytysponin hoitajaksi hyväksyttiin, ja olin nyt Oliverin kyydissä, matkalla kohti Lappilantallia. Kuulemma tammamainen, eli hommasta mahtaa tulla kiinnostavaa. Oliverin matkassa sai kuunnella kaverieni mukaan ”hippimusaa”, mutta totta puhuen pidin siitä. Tuo blondi jätkä on puoliveljeni, yllättävän hauskaa seuraa. Meillä on sama isä, eri äiti. Asumme myös parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme, mutta nyt olimme onnekseni kulkemassa samaan suuntaan. Täytyisi opetella kulkemaan julkisella liikenteellä, mutta jos ponin kanssa menisi hyvin, ongelma olisi pieni.
”Mitkä fiilikset?” Oliver kysäisi katsettaan tiestä kääntämättä.
”Superhyvät” vastasin lyhyesti, sivuikkunasta katseeni tiehen siirtäen. Hetken päästä Oliver alkoi selittämään kokemuksestaan Lappilantallin ratsastusleirillä, joka vasta pidettiin.
”Kuulostaa tosi rennolta” totesin blondia vilkaisten.
”Joo on, että ihan varmasti viihdyt” puoliveljeni sanoi virnistäen, minua pikaisesti vilkaisten.
”Kuulemma olit itsekin päässyt revittelemään” jatkoin ilkikurisella virneellä. ”Kyllä mä olen tarinoita kuullut, velikulta”
”Ehheh… Kuten sanoin, rento paikka” Oliver vastasi hieman kiusaantuneen oloisesti naurahtaen, mutta kyllä jätkästä huomasi, ettei katunut mitään. Melkein jumaloin veljeäni, sillä tuo meni eikä meinannut. Olimme Oliverin kanssa olleet tekemisissä kolmivuotissyntymäpäiväjuhlistani saakka, kun merkkipäivä vietettiin Baffner Estaten sukutilalla. Talutusratsastusta tuolloin, parin vuoden päästä sain jo varustaa ratsuni valvotusti, siitä taas pari vuotta ja sain jo ratsastaa itsenäisesti. Vaikka suht’ epäaktiivisesti ratsastankin, on oppiminen nopeaa, sillä homma on mieleistä.
”Mitkä fiilikset?” Oliver kysäisi katsettaan tiestä kääntämättä.
”Superhyvät” vastasin lyhyesti, sivuikkunasta katseeni tiehen siirtäen. Hetken päästä Oliver alkoi selittämään kokemuksestaan Lappilantallin ratsastusleirillä, joka vasta pidettiin.
”Kuulostaa tosi rennolta” totesin blondia vilkaisten.
”Joo on, että ihan varmasti viihdyt” puoliveljeni sanoi virnistäen, minua pikaisesti vilkaisten.
”Kuulemma olit itsekin päässyt revittelemään” jatkoin ilkikurisella virneellä. ”Kyllä mä olen tarinoita kuullut, velikulta”
”Ehheh… Kuten sanoin, rento paikka” Oliver vastasi hieman kiusaantuneen oloisesti naurahtaen, mutta kyllä jätkästä huomasi, ettei katunut mitään. Melkein jumaloin veljeäni, sillä tuo meni eikä meinannut. Olimme Oliverin kanssa olleet tekemisissä kolmivuotissyntymäpäiväjuhlistani saakka, kun merkkipäivä vietettiin Baffner Estaten sukutilalla. Talutusratsastusta tuolloin, parin vuoden päästä sain jo varustaa ratsuni valvotusti, siitä taas pari vuotta ja sain jo ratsastaa itsenäisesti. Vaikka suht’ epäaktiivisesti ratsastankin, on oppiminen nopeaa, sillä homma on mieleistä.
Pian asfaltti vaihtui soratiehen, joka vei tallipihalle. Tarhojen ohi Oliver pysähtyi parkkipaikalle SoMe-tauolle, jossa minä hyppäsin autosta ulos, takapenkiltä reppuni hakemaan. Olin pyytänyt Oliverin kuvaamaan minua, jos nyt jonkinlaisen muiston saisin reissusta. Heitin repun selkääni, paukautin autonoven kiinni ja suuntasin kohti tallia, jonka satulahuoneessa olin Sopinut nähdä Vilin, joka esittelisi Essin ja vähän tallipihasta minulle. Talliin päästessäni tutkiskelin karsinoita katseellani keskellä käytävää kävellen. Yhdestä karsinasta kurkkaavan taisin nähdä mustan läsipään, mutten voinut sanoa varmaksi, oliko tuo juuri Essi. Satulahuoneen ovella hengitin syvään, koputin ja avasin sen jännittyneenä.
”Ai, hei! Sinä varmaan oletkin Arthur?” Vili tervehti hymyillen. Rentouduin, ja ojensin käteni puristettavaksi.
”Joo, sano vain Ronnieksi, Arthur on vähemmän käytetty” vastasin ja kättelimme kummatkin naurahtaen.
”Selvä se, minut tunnetaan täällä ihan Vilinä. Tässä on Essin varusteet” sanoi hän, ja otti varusteet syliinsä. Aloittakaamme Essistä ja tämän karsinasta” jatkoi Viliksi varmistunut mies, poistuen sitten tallin puolelle. Käännyimme vasemmalle siistissä tallissa, kohti juuri sitä läsipäätä, jota Essiksi aluksi epäilin. Vili esitteli Essin 130-senttimetriseksi risteytysponiksi, tallin omaksi kasvatiksi. Nyökkäilin reippaasti ymmärryksen merkiksi, ja niin Vili laski satulan, suitset syliini ja harjapakin karsinan eteen. Totesi, että täytyi palata töihin, ja jätti minut ponin kanssa. Oliver ilmestyi talliin Vilin poistuessa, samalla oven avauksella. Heti kamera kädessä, tietenkin. Jätkä voisi ruveta pian valokuvaaksi. Poseerasin vääntäen kasvoilleni ”ankkanaaman” ja törkäten takapuoltani taakse. Naurahdimme kummatkin pian, ja minä laskin satunan karsinanovelle, suitset luokseni saapuneen Oliverin syliin ja siirtyen karsinaan pakki kädessäni. Poni oli pieni verrattuna Markoon, ja vaikutti mukavalta – ainakin vielä. Aloitin harjaamisen kumisualla pyöritellen, josta tamma näytti pitävän, mutta kun pyyhin pölyt pitkäharjaksisella pölyharjalla, ei meinannut neidin kärsivällisyys enää riittää, ja tuo alkoi hyörimään karsinassaan. Onneksi itsellä oli kärsivällisyyttä vaikka muille jakaa, ettei ponikaan ruvennut täysin mahdottomaksi. Kavioita putsatessa tosin meni kauemmin, kuin olin tottunut. Varustaessa jouduin pyytämään Oliverin apuun, sillä tamma lähti jatkuvasti satulaa karkuun.
”Ai, hei! Sinä varmaan oletkin Arthur?” Vili tervehti hymyillen. Rentouduin, ja ojensin käteni puristettavaksi.
”Joo, sano vain Ronnieksi, Arthur on vähemmän käytetty” vastasin ja kättelimme kummatkin naurahtaen.
”Selvä se, minut tunnetaan täällä ihan Vilinä. Tässä on Essin varusteet” sanoi hän, ja otti varusteet syliinsä. Aloittakaamme Essistä ja tämän karsinasta” jatkoi Viliksi varmistunut mies, poistuen sitten tallin puolelle. Käännyimme vasemmalle siistissä tallissa, kohti juuri sitä läsipäätä, jota Essiksi aluksi epäilin. Vili esitteli Essin 130-senttimetriseksi risteytysponiksi, tallin omaksi kasvatiksi. Nyökkäilin reippaasti ymmärryksen merkiksi, ja niin Vili laski satulan, suitset syliini ja harjapakin karsinan eteen. Totesi, että täytyi palata töihin, ja jätti minut ponin kanssa. Oliver ilmestyi talliin Vilin poistuessa, samalla oven avauksella. Heti kamera kädessä, tietenkin. Jätkä voisi ruveta pian valokuvaaksi. Poseerasin vääntäen kasvoilleni ”ankkanaaman” ja törkäten takapuoltani taakse. Naurahdimme kummatkin pian, ja minä laskin satunan karsinanovelle, suitset luokseni saapuneen Oliverin syliin ja siirtyen karsinaan pakki kädessäni. Poni oli pieni verrattuna Markoon, ja vaikutti mukavalta – ainakin vielä. Aloitin harjaamisen kumisualla pyöritellen, josta tamma näytti pitävän, mutta kun pyyhin pölyt pitkäharjaksisella pölyharjalla, ei meinannut neidin kärsivällisyys enää riittää, ja tuo alkoi hyörimään karsinassaan. Onneksi itsellä oli kärsivällisyyttä vaikka muille jakaa, ettei ponikaan ruvennut täysin mahdottomaksi. Kavioita putsatessa tosin meni kauemmin, kuin olin tottunut. Varustaessa jouduin pyytämään Oliverin apuun, sillä tamma lähti jatkuvasti satulaa karkuun.
Kun urakkani olin saanut hoidettua, pyyhkäisin otsaani ja Ollie ojensikin kypärääni karsinan toiselta puolelta. Tarkistin, että varusteet olivat oikein, oin ohjat kaulalta ja poistuin karsinasta tamma reippaasti vierellä kaviot lattiaan kopsutellen. Matkasimme hyisen kylmän ulkoilman kautta maneesiin, jossa ei onneksi tuullut. Maneesi oli onnekseni tyhjä, mutta silti matkasin kiltisti keskelle maneesia, kaartoon. Kiristin satulavyön ja perässäni seurannut Oliver tuli pitämään Essin oikean puolen jalustimesta vastaan, että pääsin satulaan. Jalustimet säädin itse oikean mittaisiksi, mutta Oliver jäi vahtimaan, ettei poni päättänyt ottaa varaslähtöä. Kun olin tyytyväinen, päästin ponin kävelemään pitkin ohjin kohti uraa. Oliver jäi keskelle kenttää katselemaan, välillä pari kuvaa napaten.
Reilun alkuverryttelyjen ja erikoisten kiemuroiden jälkeen päästin Essin raviin, keräillen keventäessäni pikkuhiljaa ohjia lyhyemmiksi. Yritin muistella kaikkea, mitä Oliver oli minulle selittänyt ja opettanut, sillä vanhus vahti tekemisiäni. Ei tuo minulle pahasti mitään sanonut, mutta huomautteli välillä kevennyksestä, käsien asennosta ja että minun täytyi istua suorassa myös kaarteissa, eikä vain suoralla uralla. Onnekseni minulla on luonnostaan jalat oikeassa paikassa ja paikoillaan, kuin myös tasaiset kädet, vaikka vinoon välillä valuvatkin. Tein paljon käynti-ravi-käynti-seis-siirtymisiä, johon sian vinkkiä Oliverilta. Kymmenen minuutin välikäyntien jälkeen pääsin laukkatehtäviin, jotka sujuivat yllättävän hyvin. Nostin keskeltä päätyä käynnistä laukan, keskelle pitkää sivua suuri laukkaympyrä, ympyrän jälkeen kaksi täyttä askelta laukkaa, raviin ja ennen kulmaa käyntiin. Lopuksi annoin Essin ravailla pitkin ohjin, omaa tahtiaan ympäri maneesia, kunnes siirsin tamman käyntiin ja annoin pienen mustan venytellä kaulaansa kunnolla. Oltiin menty niinkin reippaasti, että pieni hiki oli noussut mustan karvapeitteen pintaan – silti vähemmän, kuin minulla. Ei ratsastus rankka ollut ollut, sillä en osannut hakea vielä ratsujani muotoon, enkä asettaa hienosti, tai kulkemaan rauhallisesti. Essin askeleet olivat olleet parhaimmillaan niin nopean tikittävät, että minun oli ollut pakko siirtää tamma käyntiin, että saisin tahdista taas kiinni. Muuten reilun tunnin tutustuminen oli mennyt hyvin, ja ponista jäi selästä käsin mukava kuva mieleen.
Kun vihdoin Essi ei enää puuskuttanut niin paljon, käänsin ponin kaartoon, taputin ponia kaulalle ja laskeuduin selästä. Löysäsin satulavyötä ja nostin jalustimet ylös hymyissä suin, lähtien sitten taluttamaan ponia kohti ulko-ovea, jonka kahvalla Oliver piti jo kättään, valmiina päästämään pakkasilmaa sisään. Oliver antoi rakentavaa palautetta ratsastuskerrastani ja olin kiitollinen, että veljeni osasi antaa korjausvinkkejä virheisiini, eikä täysin lytätä minua.
Riisuin Essiltä varusteet tämän omassa karsinassaan samalla, kun Oliver tarjoutui hakemaan Essin loimen satulahuoneesta. Varusteet laskin karsinanovelle, jonka jälkeen harjasin tamman piikkisualla ja puhdistin kaviot. Oliver toimitti loimen karsinanovelle ja palasin satulahuoneelle satula ja suitset sylissään. Puin loimen ponin ylle, kuin myös ponin riimun, jonka löysin karsinanovesta. Napsautin riimunnarun riimuun, kun Oliver palasi luokseni selittämään, minne Essin veisin. Kuulemma oli sen leiriltään oppinut. Nyökkäsin, ja tuo vei harjapakinkin satulahuoneeseen. Taluttaessa ponia tarhalleen, tutkin tammaa ja tämän reippaan energistä olemusta hymyillen. Aikoisin varmasti jatkaa Essin hoitamista, sillä ensimmäinen ratsastuskerta oli näinkin hyvä. Pääsisin ainakin treenaamaan puolipidätteitä…
Kun sain ponin tarhaan, riisuin mustalta riimun ja päästin tuon irti. Tyytyväisenä tallusti keskemmälle tarhaa. Poistuin tarhasta jättäen riimun roikkumaan tolpanpäähän. Kävelin tarhalta suoraan Oliverin valkoisen Mercedeksen luokse, jossa tuo nosti repun ilmaan merkiksi, että kaikki oli matkassa. Ilmeestä päätellen veljellä oli mitä luultavimmin nälkä.
”Hesburgeriin?” Oliver kysyin auton yli, kun olin kuuloetäisyydelle ehtinyt.
”Toki – jos sä tarjoot” vastasin naurahtaen, vitsillä heittäen.
”Mikäs siinä. Palkaksi siitä, että oot kuunnellu mun ohjeita” Oliver jatkoi virnistäen ja istuutui sitten kuskin paikalle. En kommentoinut mitään, sillä olin otettu isoveljeni kommentista, että suorastaan jäädyin.
”Tuplajuusto plussa-ateriana? Cokiksella?” Oliver kysyi käynnistäessään auton.
”Sprite” vastasin.
”Sitten voisikin käydä siivoamassa kotitallin, kuulemma harjoituslaiset sotkeneet kentällä” veli jatkoi peruuttaen autoaan parisen metriä, kaasuttaen sitten rauhallisesti kohti autotietä.
”Jos mä saan kokeilla Valtraa” sanoin ilkikurisesti virnistäen.
”No mikäs siinä” Oliver naurahti ja käänsi radiota kovemmalle.
”Hesburgeriin?” Oliver kysyin auton yli, kun olin kuuloetäisyydelle ehtinyt.
”Toki – jos sä tarjoot” vastasin naurahtaen, vitsillä heittäen.
”Mikäs siinä. Palkaksi siitä, että oot kuunnellu mun ohjeita” Oliver jatkoi virnistäen ja istuutui sitten kuskin paikalle. En kommentoinut mitään, sillä olin otettu isoveljeni kommentista, että suorastaan jäädyin.
”Tuplajuusto plussa-ateriana? Cokiksella?” Oliver kysyi käynnistäessään auton.
”Sprite” vastasin.
”Sitten voisikin käydä siivoamassa kotitallin, kuulemma harjoituslaiset sotkeneet kentällä” veli jatkoi peruuttaen autoaan parisen metriä, kaasuttaen sitten rauhallisesti kohti autotietä.
”Jos mä saan kokeilla Valtraa” sanoin ilkikurisesti virnistäen.
”No mikäs siinä” Oliver naurahti ja käänsi radiota kovemmalle.
Comments
Post a Comment