Myrttimetsästä Warepiaan
Daniel Freyson & Käry 30.3.2017
On mukavan virkeä, maaliskuinen aamu. Kello lähentelee kahdeksaa ja puiden takaa sumun läpi aurinko yrittää lämmittää ilmaa. Tänään Käry, musta täysiveriorini, muuttaisi uudelle tallille, Warepiaan. ”Kotitalli” alkoi pikkuhiljaa pursuta poneja liitoksistaan, eikä mahdollisuudet oikein enää riittäneet korkeammalle tähtäämiseen. Vaikka Käry näyttikin viihtyvän ponipoikien seurassa, halusin saada hevoselle aktiivisemman kodin. Pysyisi oma mielikin virkeämpänä, kun pääsisi uusien ihmisten ilmoille. Onnekseni omistin auton, mutten traileria tai siihen vaadittavaa korttia. Kuskiksi jouduin palkkaamaan Myrttimetsän ylläpitäjän, Joen. Maksuksi onneksi riitti pulla ja kahvi, jonka ostaisin hälle matkanvarrella.
Hyräilin itsekseni pakatessani Käryn varusteita. Kaikki eivät kerralla mahtuneet pienen Mercedes-Benzini takakonttiin, joten otin vain yleiseen käyttöön tarkoitettuja varusteita, mutta myös lisäksi pari ylimääräistä riimunnarua, harjaa ja remmiä varalle. Harjapakkiin sain ängettyä kaikki Käryn harjat, jota ihmettelin suuresti, sillä niitä on paljon. Varusteiksi mukaan nappasin perus englantilaiset, turparemmilliset suitset, yleissatulan ja pari eri väristä satulahuopaa – ja toki satulavyön, jonka tungin satulan päälle, satulan oman suojan alle. Loimiakin otin kolmea eri lajia. Takakonttiin mahtui kaikki muut, paitsi harjapakki ja satula. Kun astuin taakse, ja katsoin autoni takapenkkiä ja -konttia huomasin, että tavaraa tosissaan oli paljon. Kuulin askeleita takaani ja vilkaisin äänen suuntaan. Joe se sieltä käveli autolle nahkatakki päällä ja bootsit jalassa. Vaikka näky oli tuttu, melkein alkoi itseä naurattaa, kun tuo cowboy pian istuisi amisauton kyytiin. Sain kuin sainkin tukahdutettua naurahduksen, onneksi.
”Mites pakkailu sujuu?” Joe kysyin katsellen täyttä takakonttia, kurkaten sitten takapenkille naurahtaen. ”Mahtaa talli tarvita laajennuksen satulahuoneessaan”
”Taidan rakennuttaa oman pikkukopin tallin viereen” vastasin miehelle myös naurahtaen. Joe käveli kuskin paikalle musiikin tahdissa reisiään rummuttamaan, kun minä tarkistin, että tavarat eivät lentelisi matkan aikana. Pamautin takaoven ja -kontin kiinni, lähtien sitten kävelemään kohti tallia, jossa Käry kohta entisessä karsinassaa minua odotti.
Tallin pääovelle päästyäni sain kuulla Käryn äänekkään tervehdyksen, tai kommentin, että miksi tämä tähän aikaan aamusta vielä joutui kökkimään karsinassa. Naurahdin kävellessäni karsinalle, josta kurkkasi musta pää korvat hörössä, ihmeissään pöristen. Silittelin orin silkinpehmeää turpaa hetken, kunnes tajusin, että kohta tulisi kiire. Olin Sonjalle ilmoittanut, että ennen puoltapäivää olisin pihassa. Oria oli vissiin harjailtu, kun jouhet oli selvitetty ja karvapeite kiilsi. Joku oli vissiin käynyt suihkuttelemassa lisäksi Show Shinea, kun ori oikein säihkyi. Nappasin Käryn mustan nahkariimun oven telineestä ja puin sen hevosen päähän. Naru oli näköjään pudonnut karsinan oven eteen, joten jouduin kurottamaan tämän lattianrajasta. Riimunnarun napstautin riimuun kiinni ja avasin karsinan oven. Käänsin orin ympäri ja suljin oven, mutten laittanut salpaa kiinni, jos vaikka Mary, Joen vaimo, siivoaa karsinat ja saan taas kuulla siitä, kuinka lukitsen karsinat turhaan. Siinä paha missä mainitaan – tai mietitään; Mary Smith kävelin käytävän toisesta päästä minua ja Käryä kohti.
”Onko kaikki varmasti pakattuna? Puunasin muuten uljasta ratsuasi, pääset esittelemään sitä” nainen selitti lopuksi naurahtaen. Marysta tulee mieleen äiti. Ei nyt ehkä oma äitini, vaan äitihahmo. Aina yhtä huolissaan ja valmiina auttamaan. Toki, sitten on tämä jäkättävä puolikin, johon kuuluu muun muassa karsinanovien lukitsemiesesta valittaminen.
”On, ja vähän ylimääräistä” vastasin virnistäen, kääntäen sitten katseeni oriin. ”Huomasin, ori suorastaan säihkyy” jatkoin hymyillen, edelleen oria ihastellen. Hönö hevonen nuuhki seinää, sitten lattiaa, sitten käänsi katseensa minuun. Hevosen kysyvä, mutta lempeä katse sai minut naurahtamaan. Kuinka olinkin onnistunut törmäämään näinkin täydelliseen hevoseen?
”Oletan siis, että kelpaa” Mary totesin katsellessa oria kädet ristissä.
”Kelpaa toki” vastasin nostaen katseeni naiseen, hymyillen pienesti. Muistin sitten, että olin puhdistanut varusteetkin edellisenä iltana, jes! Säihkyvä hevonen ja säihkyvät varusteet – vain kilpavaatteita vaille valmis kilpakentille. Tosiaan en kouluratsatustakkia, -hattua tai valkoisia ratsastushousuja omistanut, kun en aktiivisesti kilpaillut. Ainakaan vielä. Pitäisi vain kerätä rohkeutta osallistumislomakkeiden lähettämiseen.
”Minä tästä jatkan vesien vaihtamista, nähdään!” Mary huikkasi ohi kävellessään, samalla taputtaen Käryä lavalle. Moikkasin naisen perään kättä heiluttaen ja lähdin taluttamaan oria kohti traileria. Käry käveli traileriin kylmänviileästi ja kiitin onneani siitä, että ori oli helppo lastata. Mikään ei ole niin rasittavaa, kuin vastahakoisen hevosen lastaaminen... Sidoin narun seinään, peruutin ulos ja kävelin trailerin taakse orille höpötellen. Suljin takapuomin ja sen jälkeen nostin takaluukun. Salpojen kanssa jouduin tapella jonkin aikaa, sillä traileri oli edellee uudenkarhea, eikä tätä oltu moneen kertaan käytetty. Uusi, mutta vain kahden hevosen puna-valkoinen traileri, näytti ulkopuolelta paljon edustavammalta, kuin sisäpuolelta, jossa joku poni oli näköjään pitänyt kunnon mellakkaa. Suljin samalla myös verhontapaisen suojan takaluukun yläpuolelta, jos nyt kuitenkin sattuisi satamaan, eikä ulkona nyt niin lämmin vielä ollut. Kävelin takaisin sivuoven luokse edelleen orille höpötellen. Vilkaisin sisään, jossa ori tyytyäisesti mussutti heinää heinäverkosta. Suljin oven ja hyppäsin apukuskin paikalle. Joe käynnisti auton ja lähti ajamaan kohti päätietä. Suunnitelmana olisi ajaa Warepiaan ihmetellä sielä hetki ja liikuttaa Käry, ajaa Joe ja traileri takaisin, sitten etsiskellä asuntoa läheltä ja jos hyvin käy, pääsisin jo parin viikon sisään muuttamaan tähän kämpään. Toki kävisin siinä välissä Käryä liikuttamassa. Odotin innolla sitä, että pääsisin pian taas aktiivisesti touhuamaan Käryn kanssa. Tuijottelin ohi vilahtelevia maisemia väsyneesti, kunnes torkahdin.
Matka sujui omalta osalta nopeasti, sillä olin nukkunut suurimman osan ajasta. Noin kymmenisen minuuttia ennen Warepiaa Joe huhuili minut hereille ja se olikin hyvä, etten ihan vastaheränneeltä näyttänyt. Kello näytti puolta kahtatoista. Tutkin maisemia katseellani ja yritin painaa niitä mieleeni, jos nyt jotenkin onnistuisin eksymään tänne tai auto sammuisi kesken matkan, eikä navigaattori olisi käytettävissä.
Tallin tiellä kääntyessämme into kutkutti vatsassani. Jännitin kaikesta helposti ja välillä ihan liikaa, tämä oli yksi niistä kerroista. Stressasin Käryn puolesta, että kotiutuisiko ori kuinka hyvin talliin, tulisiko tämä toimeen muiden hevosten kanssa, millaisia olisi tallin henkilökunta ja niin edelleen... Stressasin, vaikka tiesin, että asiat järjestyisivät ajan kanssa. Tai ainakin toivoin. Joe pysäytti auton pihaan ja peruutti sen reunempaan, pois tieltä. Astuin ulos autosta ja suuntasin kohti tallia. Astuin avoimista tallinovista sisään ja huomasin naisen käytävällä. Heilautin kättäni moikatakseni ja saadakseni naisen huomion. Nainen moikkasi takaisin pienemällä käden liikkeellä ja käveli minua vastaan.
”Hei – Daniel Freyson” esittelin itseni ja ojensin käteni puristettavaksi.
”Jenna Aapalahti, tervetuloa” Jennaksi esittäytynyt nainen vastasi kättäni puristaen.
”Minnehän voin ilmoittaa olevani paikalla? Olen vuokrannut karsinapaikan orille Grand Mission” jatkoin tiedustellen. Jenna selitti ylläpitäjän, Sonjan, tulevan pian, mutta voisin tuoda hevosen jo tallia tutkimaan. Tallissa ei sillä hetkellä näyttänyt olevan muita sisällä, joten saisin kävellä käytävät läpi rauhassa. Kävelimpä sitten takaisin trailerille, selittäen sitten asian Joelle. Mies nyökkäsi ja sanoi lähtevänsä tutkimaan tallipihaa. En ehtinyt ”selvää” suuremmin vastata, kun mies jo katosi kenttää kohti harppoen. Itse lähdin purkamaan hevosta trailerista.
Ensimmäisenä avasin sivuoven ja moikkasin hörökorvaiselle orilleni iloisesti. Sitten siirryin trailerin taakse höpötellen. Avasin takasuojan ja -luukun, sitten hyvin rauhallisesti takapuomin, varmuuden vuoksi. Kävelin trailerin tyhjän puolen kautta eteen, Käryn luokse. Irrotin riimunnarun seinästä ja ohjasin orin peruuttamaan pienin liikkein. Käry lähtikin käppäilemään takaperin tavallista rivakkaammin, mutta suoraan. Ulkona ori katseli pää ilmassa ja korvat hörössä, ihmeissään uudessa ympäristössä. Lähdin taluttamaan hevosta kohti tallia, antaen orin haistella ja ihmetellä kaikkea mahdollista matkan varrella. Hirnahti tuo kovaan ääneen pariin otteeseen kuin ilmottaen, että ”minä olen täällä”. Vastauksen taisikin saada, ja näytti jälkeenpäin tyytyväiseltä. Talliin ehtiessämme ori vain katseli ympärilleen. Pitemmällä käytävällä annoin orille enemmän narua, jotta tämä sain ihmetellä rauhassa. Katselin rauhallista oriani ylpeänä, että tuo ei ollut ryskyttänyt traileria tai ehtinyt tuhota mitään. Vielä.
Olin ehtinyt pitkän käytävän päähän, kun kuulin saappaiden kopisevan tallin lattiaa vasten. Käännyin katsomaan ja oletin henkilön olevan Sonja. Moikkasin nyökäten, hymyillen. Mekin esittelimme nimemme ja puristimme käsiä.
”Miltä ori vaikuttaa uudessa paikassa?” Sonja kysyi.
”Vähän jännittynyt, mutta se nyt katoaa, kun pääsee ylimääräisitä energioista eroon” vastasin, samalla Käry käveli luokse ja kurotti kohti uutta hahmoa. Pörrötin orin harjaa naurahtaen hiljaa. Päätimme, että keskustelisimme tallipaikkasopimuksesta tarkemmin ulkona ja samalla Käry saisi tutkia paikkoja. Aloitimme kierroksen kulkien kohti peltoja. Käry katseli uusia kaviokkaita täpinöissään ja jouduin pariin otteeseen muistuttamaan oria kävelemään suoraan. Samalla juteltiin puolihoidosta ja mitä se sisälsi, vaikka olinkin asiaan jo aiemmin tutustunut. Toki hyvä oli kuitenkin vielä kerrata. Kännyimme ykköstarhan kohdalla oikealle ja seuraavien tarhojen kohdalla nelostarhan kerrottiin olevan Käryn tarha. Annoin orin ihmetellä etäältä uusia tarhatovereitaan, ettei homma menisi kiljumiseksi. Jatkoimme hetken päästä matkaa kohti kenttää ja maneesia. Käväisimme maneesin sisällä, mutten vielä päästänyt oria juoksemaan, vaan suunnittelin vieväni sen tarhaan, kunhan oltaisiin saatu varusteet paikoilleen. Liikuttaisin orin sitten, kun seuraavan kerra tulisin tallillä käymään, eli mahdollisimman pian.
Kävelimme takaisin tallille, jossa Sonja näytti Käryn tulevan karsinan. Karsina löytyi oven vierestä, lähellä tämän tarhaa. Olin tyytyväinen karsina- ja tarhavalintaan, eikä minulla ollut mistään valittamista. Vähän jännitti, miten saisin Käryn loputkin varusteet ängettyä johonkin. Talutin Käryn karsinaan ja päästin tämän vapaaksi, jättäen riimun vielä päähän. Riimunnarun jätin ovelle. Siitä kävelimmekin satulahuoneelle ja minulle näytettiin, mihin voisin orini varusteet laittaa ja jos erikoisrehuja oli, niin mihin ne piti viedä. Pikaisesti ilmoitin Joelle, missä satulahuone oli ja mihin Käryn varusteet tulisivat. Siinä samalla annoinkin ruokintaohjeet Sonjalle, jotka olin kirjoittanut paperille. Sonja ilmoitti, että tämän täytyisi pian mennä, mutt tämä voisi auttaa tarhassa hevosten kanssa vielä. Kävin siis jo hakemassa Käryn ja talutin sen ulos, tarhalle, missä Sonja jo odottelini hevosia rapsutellen. Talutin Käryn tarhaan ja riisuin riimun. Peruutin portista ulos Sonjan perässä, antaen hevosille tilaa tutusua ja mekastaa halutessaan. Pojat kiljahtelivat useampaan otteeseen ja vähän esittelivät takapuoltaan, mutta siihen se taisikin jäädä. Kävelimme samaa matkaa takaisin tallille, sillä Sonjan piti kuulemma ottaa jotain matkaansa. Vilkutettiin heipat ja hyvät päivänjatkot, jonka jälkeen kävelin satulahuoneelle, jossa Joe asettelin satulaa telineeseen suitsen toisessa kädessä. Nyökkäsin kiitokseksi ja lähdin hakemaan harjapakkia ja loimia.
Päivästä jäi hyvä maku suuhun ja Kärykin näytti pitävän paikasta. Muista varusteista unohdin kysyä, mutta niitäkin saisin säilytettyä sitten tulevassa asunnossakin, jos tarvitsisi. Eikä se nyt maailmaa kaataisi, jos en jokaista satulahuopaa tai jokaisia suitsia saisi tallille joka kerraksi. Takakonttiin voisin rakentaa oman varustekopin.. Mietin itsekseni hymähtäen. Hyvä tästä tulee.
Comments
Post a Comment